No niin, kesäloma häämöttää jo käsivarren mitan päässä. Nimittäin enää yksi aamu pitää nousta koomaa muistuttavasta olotilasta, ja sitten saakin nukkua ja kukkua kuten tahtoo seuraavat 5 viikkoa. Jei!

Pt:n kanssa vietetyt 10 viikkoa tuottivat yllättävää tulosta. Painoa putosi 3 kg, mikä nyt ei ollut se tavoite vaan 5 kg, mutta senttejä lähti sitäkin enemmän. Vyotäröstä huikeat 8 cm! Yhteenä laskin, että roppa kutistui 15,5 cm:llä! Ei huano! :) Oli vaan erinomaisen hienoa mennä ostamaan tuumaa pienemmät farkut. Tai kahdet. Alkukeväällä varsin piukeina ostetut puserotkin menevät päälle tosta vain. Kaikkiaan syksystä on lähtenyt 8 kg, mikä alkaa jo näkyä muillekin. Vielä olisi 6 - 7 kg jäljellä tai yhtä tuumaa pienemmät farkut. Näköjään kun urheilee, niin painoa ei niin kannata kytätä, vaan ympärysmittoja. Mulle ihan sama, kunhan vain pienenen. Eli projekti jatkuu. Maanantaina kävin kahvakuulatunnilla, sellaisella kunnollisella, missä oli ihan perusliikkeitä isoille lihasryhmille. Voi ristus, että oli jalat ja perslihakset kipeet! Vasta tänään olen pystynyt kävelemään kohtuullisen normaalisti, ilman katkokävelyä ja tuskallista irvistystä naamalla. Tuli tehtyä jalkakyykyt ihan huolella.

Konsa kotiudun töistä, jatkan vihdoin alulle saamaani verhojen pesuprojektia. Kyllä sitä olen pitkään jo suunnitellut. Verhojen kangas on niin ohutta matskua, että hirvitti nakata niitä normikoneeseen, vaikka pesuohje sen kyllä salli. Lopulta kyllästyin verhojen harmaaseen väriin (alkuperäinen on valkoinen) ja otin kaikkein vähiten näkyvän verhon ja pistin pyörimään. Ja kas- ihan hyvä tuli - ja valkoinen! Takka perkele kun on siitä viheliäinen, että kaikki paikat nokeentuu väkisinkin, mutta puita on poltettava, jos ei mieli jättimäistä sähkölaskua maksella. On jo tälleenkin aika järkyttävää kokoluokkaa. Ja kun siinä niitä verhoja otin pois, niin ajattelinpa, että pesaisen samalla ikkunat (ihan siitä päällimmäiset lasit). No eipä niitä niin vain pesaistu, vaan sain ihan tosissani hinkata ja luuttua huuhtoa useamman kerran, kun lasitkin olivat ihan nokiset. Ihme kun on ulos enää näkynyt. Tästä joku viksu voikin päätellä, että ikkunan pesu ei kuulu kotitehtävien top 10:iin. Pesen mieluummin vessanpönttöäkin, kuin ikkunoita. Vaan kyllä kämpän valoisuusaste on paljon kirkkaampi kuin vielä toissa päivänä :)

Pitäisköhän sitä olla tekevinään, kun ovat maksavinaan....

Kyllä oli huikea loma! Vastoin kaikkia pelkoja, sää oli koko viikon mitä loistavin. Viimeisinä lomapäivinä lämpötila oli varjossa +27 °C. Tarkeni ihan hyvin. Tuli uitua jopa meressä, jossa vesi oli vielä hieman hyisen tuntuista, mutta se viilensi mukavasti, kun aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Turistiryntäys ei ollut vielä alkanut, joten joka puolella oli kohtuullisen rauhallista ja sai kulkea busseissa ja Haniassa ilman jumalatonta tunkemista ja ryysistä. Rannoillekin mahtui ja paikkansa sai valita vielä puolen päivän aikaankin. Sesongin aikana pitää olla tikkana biitsillä jo ysin aikaan, muuten pääsee hiekkamajoitukseen tai jonnekin varjoon köllimään.

Vuokrattiin kaverin kanssa auto, että päästäisiin Marathi Beachille (suosittelen lämpimästi ko. paikkaa!) ja siitäpä kehkeytyi pienimuotoinen seikkailu. Pysähdyimme Sternesin kylässä räpsimään fotoja henkeäsalpaavan hienosta maisemasta, ja kun hyppäsimme pikkuiseen kökkötimeemme, niin autopa ei halunnutkaan enää käynnistyä. Siellä sitä sitten oltiin etään perällä ja sormi suussa. Onneksi autorvuokraamon kundi oli antanut puhelinnumeronsa (jos vaikka eksytään), niin saatiin lopulta 1,5 h odottelun jälkeen paikallinen mekaanikko vaihtamaan autoon uutta akkua ja taas matka jatkui.

Pientä motivointivaikeutta on tällä viikolla ollut, eikä asiaa auta yhtään massiiviset säästötoimet, joita on listattu toteutettaviksi pilvin pimein. Nyt henkilökunta odottaa henkeään pidättäen, miten meidän lomarahojen käy. Suurin pelko on, että ne viedään tänä vuonna kokonaan, lievin vaihtoehto lienee, että niitä leikataan 10 %. Ei tietenkään kaikilta, koska eräs ammattiryhmä osaa hoitaa asiansa niin hyvin, ettei heiltä uskalleta kieltää yhtään mitään tai menevät saman tien lakkoon ja sitten on koko lääni kusessa. Tulee aika köyhä kesä ja seuraava matka, jonka olin jo suunnitellut kustantavani lomarahoilla. Itseasiassa en tiedä miten matkan maksan, jos en saa lomarahoja. Ihan pikkasen kyllä huolestuttaa. Ja miten monen ainoa lomareissu on lomarahojen varassa? Aika monen. Ei ole vanhempien kiva ilmoittaa jälkikasvulle, että tämän kesän reissu suuntautuu oman kaupungin torille jätskille, kun muuhun ei ole varaa, jos lomarahat otetaan kokonaan pois. Voiko niin edes tehdä??

Ja on aika kummallista, että eräskin liitto meni ehdottamaan säästötoimenpiteeksi lomarahojen leikkaamista. Siis liitto! Jonka pitäisi ajaa työntekijöiden oikeuksia ja taistella niistä kynsin ja hampain! Eikä suinkaan mennä niitä leikkaamaan tai vähentämään. Todella outoa toimintaa luottamusmieheltä ja liitolta. Onneksi en ole ko. järjestön jäsen. Mutta jos muut liitot eivät pysty pistämään neuvotteluissa hanttiin, niin ei paljon auta missä liitossa on. No, pianhan se meille selviää, mitä päätöksiä herrat ja johtajat tekevät. Sitäkään en ymmärrä, miksi rivityöntekijöiltä otetaan etuuksia pois ja vaaditaan hirveitä säästötoimenpiteitä ja tekemään lomia ilman sijaisia ja ilman korvausta, kun taas johtoportaaseen perustetaan kolme uutta virkaa ja palkka nousee niiden myötä jokaisella. Mun mielestä on todella epäoikeudenmukaista ja erittäin ristiriitaista.

No, kesä tulee, ainakin jossain vaihessa. Sitä odotellessa...

Kevät keikkuen tulevi, tai ainakin kovasti yrittää yöpakkasista huolimatta. Meikä on yrittänyt elää kurinalaisesti pt:ltä saadun ruokavalion mukaan. Koko ajan pitää olla syömässä enkä siltikään saa kaikkea sitä sapuskamäärää syötyä vuorokauden aikana. Jos se olis pitsaa, mozzarellaa, pastaa tms. hiilarin täyteistä evästä, niin ei mitään heikkouksia olisi mättää kaikkea käkättimestä alas. Vaan kun ei ole. Rahkaa ja kasviksia. Kasviksia ja rahkaa. Joo ja vähän lihaa.

Pääsiäisen pyhinä tuli käytyä kuntosalilla ja lenkillä ja melkein kävin Vuokatilla laskettelemassa. En sit kuitenkaan päässyt, kun polvi alkoi edellisenä yönä vihottelemaan eikä sietänyt aamulla yhtään kiertoliikettä tai täyttä painoa, jotka ovat melkolailla tärkeitä elementtejä lasketellessa, niin piti sitten perua se keikka. Kyllä harmitti!

Insinöörille, josta aiemmin kerroin, sanoin suorat sanat, että saa tämä meidän "suhde" jäädä tähän. En halua tavata häntä. Kyllä se on niin, että miehen pitää voida kulkea mun kanssa julkisesti eikä mitään salaisia tapaamisia ja hätäisiä kohtaamisia yrittää paniikissa järjestää. Sellaisesta ei jää kuin paskan maku suuhun. Ansaitsen mielestäni enemmän ja parempaa kuin tuollainen kakkosvaihtoehtona ja patjankorvikkeena oleminen. Mieluummin olen yksin. Olevinaan tyyppi ymmärsi. Tuskinpa vain. No etsikööt jonkun suopeampimielisen.

Viikonloppuna olisi työpaikan pilkkikisat. Joskohan tällä kertaa saisin edes yhden sintin. Pääsisin palkinnoille :D

Kävin lauantai-aamuna (joo, luit oikein!) salilla. Nyt on koko runnakko niin maan helvetillisen kipee, ettei oikein voi muuta tehdä kuin istua länässä ja hiljaa uikuttaa. Kävelen kuin mikäkin johnwayne, tökkimällä ja jalat lievässä haara-asennossa. Portaiden laskeutumiseen pitää hetken verran meditoida, ennen kuin urakkaan kykenee. Reidet ylt'ympäriinsä ovat lihaskivun vallassa. Kaikki käsillä tekeminen, joka vaatiin käsivarsien levittämistä sivusuuntaisesti, saa näkemään tähtiä. Rintalihakset ovat siinä tolassa, että pienkin kosketuskin jo sattuu puhumattakaan, että pitäisi laittaa tai ottaa takki tms. vaate pois päältä. Tuolista tai sohvasta ylösnousemuskin on seikkailu sinänsä, kun yrittää keksiä miten siitä suoriutuisi ilman vatsa- ja reisilihaksia. Erittäin huonosti, I would say. Kaikki tämä johtuu siitä, etten ole kuukausiin käynyt salilla ja mulla oli nyt kaveri tsemppaamassa mukana, niin tuli sitten tehtyä täpöllä. Tulos on tämä. Jospa ensi lauantaina olisin hieman viisaampi. Pitää venytellä enemmän, vielä enemmän  kuin edelliskerralla. Ja killittää jotain palautusjuomaa, se kuulema auttaa myös. Ja ahkera salilla käyminenkin, lopulta. Mutta kyllä tää kuntoilu, jonka aktiivisen harrastamisen syksyllä aloitin, on tuottanut hedelmää: painoa on lähtenyt tasaisen varmasti pois 5 kg. Seuraavan 10 viikon tavoite on 5 - 7 kg ja syksyyn mennessä pitäisi olla poistunut ihraa tästä runnakosta kaikkiaan 10 kg. Liikuntaa tulee 3 - 4 krt viikossa ja päälle kohtalaisen tiukka ruokavalio ja päälle päsmärinä personal trainer piiskaa mua parempiin saavutuksiin. Kyllä noilla pitäisi läskin lähteä. Josta tulikin mielee, että pitääpä taas lähteä syömään. Kummallista tämä painon pudotus, sanon mä :)

Muistuipahan taas tämäkin foorumi täällä mieleen. Näköjään kohta vuosi on edellisestä postauksesta vierähtänyt. Tällä välin olen ennättänyt alkaa opiskelemaan ja kohtapuoleen valmistunkin. Ehdin myös vakavasti harkita työpaikan vaihtoa ja pääsin jopa kahden parhaan hakijan joukkoon 83 pestiin halajavasta (mikä on aika loistava suoritus tässä iässä). Huomasin kuitenkin haastattelun jälkeen, etten ole siihen paikkaan oikea ihminen. Paras kylläkin :) Olisi pitänyt sitoutua siihen vähintään 10 vuodeksi. Ei pysty. Ja kaksi Kreetan matkaakin on jo tälle vuodelle tiedossa. Ai nou, hullu mikä hullu, mutta molemmat paikat (okei, kylät) ovat sentään vielä käymättä! Ja sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa. Ja kun tässä lapsettomana eloansa kulkee, niin kenellekäs niitä rahojaankaan säästelee. 

Etäsuhteenkin yhteen insinöörinplanttuun olen ehtinyt tällä välin kehitellä. Tapasin tyypin yhdessä koulutuksessa (ja kuka vielä sanoo, ettei koulutus kannata!) ja olin heti aivan myyty. Tietenkään en sitä sille ilmaissut, kun hällä kimmelsi sormus siinä väärässä sormessa. Mutta tyyppipä tekikin itse aloitteen ja tässä sitä ollaan. Kovasti yritetään saada tapaamista aikaiseksi, mutta siinä on omat ongelmansa, kun välimatkaa on n. 400 km eikä Insinööriltä käy niin vaan bisnesmatkalle irrottautuminen ilman jumalatonta selvitystä kotona. Liekö kohtalolla sormensa pelissä, kun aiemmat tapaamiset ovat mitä ihmeellisimmistä syistä kariutuneet. Viimeksi mun vuoksi, koska sairastuin Helsingin reissullani ihan hirveeseen röhään ja kuumeeseen. Eipä siinä tilassa enää tehnyt mieli nähdä ketään. Koomailin vain hotellissa ja toivoin, että olisi kotona omassa sängyssä. No, katsotaan mitä tuleman pitää. 

Huomenna pitäisikin suoriutua työpaikalle, reilun viikon sairausloman jälkeen. Vieläkään en oo työkykyinen, mutta sairaanhoitaja oli eilen sitä mieltä, että kyllä olen. Antilooppikuuria vain naamariin ja hus töihis siitä!