Onpa kiva (=vittumaista) olla töissä, kun muut lomailee. Tääl ei ole juurikaan muita, joten en ymmärrä miks mun piti tänne tulla notkumaan toimettomana. Olisi pidennetty viikonloppu kelvannut minullekin.

Viime yöstä iso osa meni taas (mies)asioiden pohtimiseen. Alan tykkäämään Miehestä ihan liikaa siihen nähden, mitä se mulle voi tarjota. Olen vakavasti miettinyt tapaamisten, niiden harvojenkin, vähentämistä. Mitä useammin nähdään, sen kovempi ikävä aina on ja sen enemmän haluaisi toisen kanssa viettää aikaa. Eilen laittelin kaipaavia tekstareita hirvimetsällä olevalle herralle, jota ne alkoivat hieman ahdistaa, koska ei pysty (halua?) vastaamaan niin kuin minä tahtoisin.

Tunti silloin, toinen tällöin ei vaan ole tarpeeksi. Itsenäisyyspäivän olen yksin, samoin koko joulun ja uudenvuodenkin. Tai en yksin, mutta en Miehen kanssa. Kaikki muu ajaa mun ohi ja niistä yli jäävä aika on sitten mitä saan. Ota tai jätä.

Ja kaikki tämä on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, etten kuitenkaan pystyisi enkä haluaisi asua Miehen (tai kenenkään muunkaan) kanssa 24/7. Enkä ole läheskään varma haluanko sitoutua enää kehenkään täysin. Nythän mulla on vapaus tulla ja mennä ja tehdä mitä haluan, koska suhde ei ole virallinen. Ei olla oikeasti yhdessä. Ehkä pitää taas lähteä katsastelemaan ympärilleen, oisko tarjolla kenties jotain muutakin.

Sama kaava toistuu näköjään taas. Kohdalle on sattunut mies, joka tykkää musta sen verran, että käy silloin tällöin kyläilemässä (käsittäköön tuon kukin miten tahtoo), mutta ei niin paljoa, että tekisi elämässään radikaaleja ratkaisuja saadakseen olla vain ja ainoastaan minun kanssani. Ärsyttää, että lankesin taas, kun olin jo oppinut olemaan yksin ja olemaan kaipaamatta toista ihmistä lähelle. Siihen tilaan päästäkseni menee aikaa ja evästä.

Terkkuja Suomen pääkaupungista! Oli rankka, mutta hauska reissu. Koulutuksesta nyt ei niin väliä, aika turha se oli, tai siis ei antanut mitään. Sellaista yleistä lätinää, eikä kunnolla paneuduttu oikein mihinkään. Olin pettynyt. Toisin kuin siihen miten hotelli korjasi mokailunsa. Kirjauduin siis hotskuun ja kun menin ja avasin huoneeni oven, niin huomasin, että naulakossa roikkuu vaatteita. Ajattelin ensin, että kas - joku on unohtanut vaattensa. Sit tajusin, että olishan huonesiivooja ne ottanut talteen. Raotin ovea vielä hiukan ja huone tuoksui hajuvedeltä (halvalta, sori vaan) eikä puhtaalta ja siivotulta. Kämppä oli pimeenä, mutta televisio oli päällä. Raotin ovea vielä lisää ja huomasin penkillä avonaisen matkalaukun. Tempaisin oven kiinni ja kipitin takas aulaan, että respa, we have a problem. No ne ei meinanneet uskoa mua, "pääsitkö sisälle, mistä tiedät että siellä on joku muu" kysymyksiä sateli ja mie siihen, jotta en päässy kun röntgenkatseella skannasin oven läpi sen huoneen. Totta kai pääsin daiju! Ja kyllä, juuri sillä avainkortilla jonka juuri äsken teiltä sain. Sitten alkoi vimmattu koneen naputus ja siunailu, että ei tänne ole ketään merkitty, voi hyvänen aika, miten tässä näin voi käydä, ollaan tosi pahoillamme jne. jne. Eihän se mulle niin hirveetä ollut, mutta arvaappa jos siellä olisi ollut joku inessä!! Tai jotkut ja tekemässä jotain, mita ei välttämättä tahdo kaikkien näkevän!! Tsiisus! Korvaukseksi tästä traumaattisesta kokemuksesta mut majoitettiin tavallisen huoneen sijaan business suiteen :) Asiaa!! Eka huone oli vanhalla kämäsellä puolella ja aivan hissiaulan vieressä, missä hissin pimahtelu ja porukoiden edestakaisin laukkaaminen kuuluu huoneeseen. Uusi huone oli uudella puolella ja 5. kerroksessa käytävän päässä, jossa ei ollut kuin yksi huone mun lisäks. Ja hieno huone olikin. Julmetun iso ja korkea sänky, kiikkunojatuoli, kaikki pelit ja vermeet tietokoneesta lähtien, kylpytakit ja tohvelit ja ruhtinaallisen kokoinen kylppäri. Kyllä siinä päti pari yötä majailla.

Perkkuna suunnistin sitten lapsuudenaikaisen bestiksen luo viikonlopuksi kyläilemään. Illalla naatiskeltiin sushia ja kuoharia ja sitten lahosuojat luomeen ja Cinderella-simulaattoriin katsomaan Suurlähettiläiden keikkaa. En voinut uskoa, kun ystävä kertoi saaneensa sinne ennakkoliput, eikä meidän täten tarvinnut jonottaa, vaan päästiin lampsimaan suoraan sisään. Keikka oli oikein hyvä. Melkein pääsi itku, kun tajusin yhden hitaan biisin kohdalla, että nyt näin bändin viimeisen kerran ja ne on kuitenkin kulkeneet mun mukana vuodesta 1991 hyvässä ja pahassa. Ja sitten sattui jotain todella uskomatonta. Yks mies tuli kysymään multa, että onko mulla kaksoisolento kaupungissa xx vai olenko juurikin minä itse. Sanoin, että kyllä se minä olen ihan itse. Se tyyppi oli samalta deittisivustolta, jolta oli Lahden mieskin, ja olin hänen kanssaan vaihtanut satunnaisesti viestejä. Viestittely jäi, kun mun aika umpeutui, enkä enää sitä viitsinyt uusia, kun en jaksanut enää niitä Varviarveja. Tää tyyppi oli tunnistanut mut sivun valokuvista. No, lempi ei mun osalta roihahtanut (sattuneesta syystä), mutta hän olisi ollut enemmän kuin kiinnostunut. Pakit piti antaa. Tosin pienen harkinnan jälkeen.

Lauantai otettiin Frendin kanssa rauhallisesti, nukuttiin päikkärit, käytiin lenkillä ja tehtiin ruokaa. Sitten ampaistiin keskustaan tarkoituksena mennä pian lopettavaan Don't tell mamaan, homobaariin, josa KAIKKI käyvät. Eipä otettu huomioon sitä seikkaa, että oli Halloween ja joka jumalan paikkaan järkyttävät jonot. Ei sit päästy DTM:aan sen enempää kuin muuallekaan. Lopulta teputtelimme Kämpin baariin, otettiin kuoharilasilliset, ihmeteltiin Sedu Koskisen tupeemaista tukkaa ja pituutta (kundi kun laskeutui baarijakkaralta, niin sinne hävis ihmisten jalkoihin) ja sitten lähdettiin kotiin. Ennen sitä kuitenkin Basisti heräsi taas jonkun kiven alta ja ilmoitti olevansa myös Helsingissä ja haluavansa tavata ja tarjota lonkeron. No, siinä kävi kuten arvasin, pyysin tulemaan Kämpiin, mutta eipä hän muka päässyt, mutta ehdotti että olisin tullut hänen hotelliinsa. Minähän en mennyt. Sitten hän olisi tullut mun Frendille, mutta ei me sitä huolittu. Ja loppujen lopuksi, ei se sinne olisi kuitenkaan tullut oikeesti. Laitoinkin sille aamulla viestiä, että meidän on parempi olla tapaamatta, koska hänen tilanteensa ei ole muuttunut, eikä tule muuttumaan enkä enää viitsi itteeni kiusata. Ja parempi olla viestittelemättäkin, niin ei tule kummallekaan paha mieli.

Sunnuntaiaamuna olikin sitten onnellinen olo, kun ei oltu missään kapakissa. Suussa ei maistunut kissan pissa. Kaiken kaikkiaan reissu oli mukava ja kiva oli nähdä Frendiä pitkästä aikaa ihan kunnolla eikä vain ohimennen.

Mies ajaa tänään metsästysreissulta kotiinsa. Toivottavasti huomenna ehdittäisiin nähdä, vaikka edes pikaisesti. Siitäkin huolimatta, että lähdetään koulutukseen torstaina ;)

Meikkis lähtee huomenna koulutukseen isolle kirkolle ja sieltä jään mun ystäväni luo visiitille viikonlopuksi. Samaan aikaan Mies lähtee pienentämään hirvikantaa ja tulee pois vasta ensi tiistaina, joten taasen tulee meidän suhteiluun taukoa ja välimatkaa. En oikein tiedä onko mulla tästä tauosta hyvä vai paha mieli. Toisaalta - itseni tuntien - tauko tekee terää, koska kyllästyn nopeasti, jos liikaa kyhnätään yhdessä. Alkaa ahistaa ja sitten oonkin jo heivaamassa herraa mäkeen. Toisaalta, pari päivää on ihan jees, mutta melkeen viikko, juueikiva. Saa nähdä, kun lähdetään yhdessä retkeilemään kolmeks päivää, miten käy. Joko hyvin tai sit hyvin huonosti. Sen verran pitkään oon yksinäin tallannut näitä polkuja, että tarviin aika ajoin omaa aikaa sillai vuorokauden tai pari, etten kuulekaan koko hepusta mitään.

Mitä tulee mun vierailuun ystäväni luo, odotan sitä todella kovasti :) Ihana nähdä pitkästä aikaa. Baariinkin ois tarkoitus mennä ja käydä syömässä sushia, nam!! Ongelmana on vain vaatetus, tai pikemminkin sen puute. Eilen (miten niin viime tipassa?) laukkasin kieli vyön alla ettimässä jotain kivaa klänninkiä, mutta arvatkaas löytyikö sellaista? NO EI! Tasan ei löydy mitään, kun jotain ettii. Ja täytyy ihmetellä tätä nykyistä kokohommaa. Otinpa miten ison koon mekosta tahansa, niin yläosa vaatteesta suureni, mutta alaosa perseen ja reisien kohdalta ei. Ihan mittasin yhden mekon koot 38 ja 44. Alaosa oli molemmissa täsmälleen saman kokoinen. Halojatahalloo??? Miks?! Pitäiskö toi ymmärtää niin, että naisten tissit vaan kasvaa, muu runnakko ei, kun kiivitään kokotaulukossa ylöspäin? I don't get it. No, vielä yks yritys Henkkamaukkaan, josko siellä yks malli olisi edes jotakuinkin ok. Eilen kerkesin vain käydä kattomassa sitä, mutten sovittanut, kun puoti lyötiin säppiin ja meikkis pihalle. Pitäkkee peukkuloita pliiiiiis.....

Kummallista, todella kummallista. Eilen kun kelloja siirrettiin tunti taaksepäin, niin kerkesin tehdä vaikka mitä. Aivan kuin olisi annettu puolipäivää lisää aikaa. Sain nukkua niin pitkään kuin nukutti, nautiskelin kaikessa rauhassa caffe latten ja lämmitin uunia samalla. Sitten pesin monta koneellista pyykkiä ja siivosin. Sen jälkeen tein vielä ruokaa ns. metritavarasta eli hirvenlihapossupataa sekä punajuuri- ja porkkanalohkoja uunissa. Hauduttelin pataa melkein kolme tuntia. Voi että sentäs, kun tuli hyvää! Ja vaikka en käyttänyt mitään puolivalmisteita tms. niin yllättävän nopeasti tuokin ruoka oli uunissa. Kypsennys vei pisimmän ajan. Välillä otin pienet päikkäritkin. Tää on oikein kiva, kun kelloja siirretään taaksepäin. Kesäaikaan siirtyminen vaatiikin sitten hieman ponnisteluja... Siihen on vielä onneks (harmillisesti?) aikaa.

No nyt sitä taas jaksaa kun on mitä odottaa! Eilen varattiin Kollegan kans matka - tadaa - Kreetalle :) Wohoo! Oli Air Finland Holidaysilla sen verran hyvä tarjous, ettemme voineet sitä ohittaa: kaksi yhden hinnalla. Viikon reissulle uudehkossa kolmen tähden huoneistohotellissa jäi hintaa 294,50 € per sandaalipari. Toukokuun lopussa siis ampaistaan taas nauttimaan auringosta sekä hyvästä ruuasta ja juomasta mukavista ihmisistä puhumattakaan. Toivottavasti Seikku the Opas on silloin jo töissä tai ainakin pääsis lomailemaan samaan aikaan. Tällä kertaa ei mennäkään Plataniakseen, vaan pieneen Kalamakin kylään, joka sekin on Hanian lähellä, Agia Marinan ja Kato Staloksen välissä. Tarkoitushan mulla oli lähtee yksin ja kahdeks viikkoo, mutta onhan se kivempi, että on kaveri mukana, vaikka matka ei olekaan kuin vaivaisen viikon mittainen. Ja mukava nähdä Kreeta pitkästä aikaa alkukesästä.Silloin(kaan) ei ole liian kuuma ja paikalliset eivät ole yyperväsyneitä monen kuukauden ympärivuorokautisesta raatamisesta. Eikä varmaan (no ei varmaan niin!) tule sillä tavalla shoppailtua, kun ei ole kauden lopun alennusmyyntejä. Haluaisin vain viime reissulla ostettuun ornamenttisormukseen sopivat hopiaiset korvikset ja ehkä kaulakorun, ja sitten oliivista tehtyjä kosmetiikkatuotteita lastaan kans kotiin viemisiksi. Nyt hankin kasvoveden ja puhdistusmaidon sekä käsivoiteen ja jumankekka ovat hyviä! Iho tykkää oikein kovasti. Ei ole mitään turhia lisä-, väri-, säilöntä- ja hajuaineita niissä lain. Eli nyt mulla menee oliivia sekä sisäisesti että ulkoisesti; salaattiin lorotan oliiviöljyä runsain mitoin ja naamalle hölvään em. puhdistustuotteita.

Edessä siis on pitkät 7 kk..... *huoks*

Nyt kiehutti meikäläistäkin Iltalehden uutinen. Kyllä tuoliin teippaminen on ok, mutta mennä nyt läpsimään ja repimään lapsia hiuksista, ni johan pomppas. Ja hoitaja ihan vakavalla naamalla väittää, että kyllä ne on ihan käypiä kasvatusmenetelmiä. Jösses! Tässä kohtaa rangaistus on enemmän kuin paikallaan. Täytyy ihmetellä etteivät muut hoitajat ole aiemmin tehneet hoitajan käyttäytymisestä ilmoitusta...

Toissa yönä heräsin yks kaks ja ponnahdin sängyllä istumaan ja huomasin migreenin alkaneen. Sahalaidat  hyppi silmissä spektrin kaikissa väreissä ja siinä vaiheessa, että tiesin lääkityksen tulevan liian myöhään. Tiedossa olisi päivän mittainen tuskallinen aivot poksauttava päänsärky. Jotta ei tarvitsisi ensiapuun kuintenkaan piikille lähteä, nappasin tabua päähän ja toiseen, laitoin viestit kolleegalle ja bossille, että tulen myöhemmin töihin. Aamulla sitten uudet viestit, etten sitten suoriudukaan työpaikalle tänä päivänä. Oli aika ihkua, kun herra T laittoi kolmen jälkeen tekstarin maistuisko mulle kaalilaatikko, arvaten etten ollut koko päivänä pystynyt syömään mitään, enkä jaksa laatia ruokaa. Niinpä mulle toimitettiin rasiallinen kaalilaatikkoa kotiin kannettuna :) Halausten kera.

Eilen oli hieno ilma ja päätettiin lähteä lenkuttelemaan koiruus mukana metsäpoluille. Siinäpä vierähti mukavasti 1,5 h, tuli raitista ilmaa ja yhdessä oloa. Kahden viikon tauon jälkeinen jälleen näkeminen oli hmm... varsin kiihkeä. Nähtiin heti sunnuntaina, kun Mies tuli jo aamupäivästä vierailulle. Sen jälkeen hän on muutaman kerran tullut mua aamulla anivarhain herättämään ennen töihin menoaan, tai kuten alun perin oli tarkoitus, nukkumaan mun viereen hetkeksi. Mut ketä siinä nyt nukuttaa, kun mies makaa vieressä :D Täytyy sanoa, että herääminen on ollut varsin mieluista, vaikka aikaisin on tapahtunutkin. Niin tänäkin aamuna... Pikkusen se kyllä verottaa työtehosta iltapäivällä, mutta kotiin päästyä voi ottaa pienet päikkärit, ja taas jaksaa. Perkkuna Mies esiteltiin mun ystävälle ja hänen miehelleen. Vastaanotto oli oikein postiivinen, kuulema just passeli mies mulle :) Onhan se.

Jokunen aika sitten nousi hirvee älämölö, kun tarhan tätit olivat teipanneet temppuilevat kersat ruokapöydässä tuoleihinsa kiinni. Vauhkoontuneet vanhemmat (ja muut) volisivat, että nyt pahoinpidellään lasta ja aiheutetaan ikuiset traumat. Täysin käsittämätöntä. Minusta se oli varsin kekseliäs veto hoitajilta, ja ihan harmitti kun en itte sitä olisi keksinyt. Jos on salillinen kakruja ruokittavana ja siellä pari tenavaa alkaa kiukkuamaan ja käyttäytymään huonosti, niin mitäs mahdollisuuksia hoitajilla on? Ottaa tukkapäästä kiinni? Napsauttaa luunappi huuleen/otsaan? Läimäyttää? Eristää lapsi mölisemään yksinään johonkin koppiin? Vai teipata skidit tuoliin, etteivät siinä venkoile ja häiritse muiden kauniisti käyttäytyvien lasten ruokailua? Mistähän näistä  tulee vähiten trauma? Eihän lapsen suuta/silmiä eikä ihoa teipattu kiinni. Jos kyseessä olisi ollut oma muksu, olisin onnitellut hoitajia kädestä pitäen oivallisesta tuskattomasta keksinnöstä pitää lapsi hetken aloillaan. Ja todennäköisesti käyttänyt konstia tarpeen mukaan sen jälkeen kotonakin. Ehken ihan roudarinteipillä (liima ei lähde vaatteista :)), mutta kuitenkin. Jos joka hemmetin asiasta vauhkoillaan tuohon tapaan, niin kuin nykyään näyttää olevan vallitsevana trendinä, niin tulevaisuudessa meitä hoitavat (eli jättää oman onnemme nojaan) hermoheikot, kaiken periksi saaneet, itsekkäät ja röyhkeät jälkeläiset. Tämä ylitsevuotava lasten paapominen ja pumpulissa pitäminen on mennyt aivan liian pitkälle ja se tulee vielä ikävällä tavalla kostautumaan. Kuri, rajat ja kauniit käytöstavat sais tulla taas muotiin. Hyvä että hoitajien syytteet raukesivat, olisikin ollut täysin oikeudetonta rankaista heitä. Ugh, olen puhunut.

Viimeinkin on kaksi viikkoa kulunut! Tai ainakin melkein. Nähdään viimeistään jo maanantaina, ellei jopa jo sunnuntaina ehditä, mikä olisi enemmän kuin ihanata. Vaikka tässä on käyty Kreetalla ja töissä ollut kiirettä, on nää olleet oikeat piinaviikot. Miten voikin ikävä vaivata ihmistä näin. No, nyt ei pitäisi enää ihan heti olla tällaista taukoa. Vaikka sanotaan, että tauko tekee terää :D ja sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa. Pah ja pyh!