Mun loma, pitkä loma, on nyt ohitse ja pietty. Miten ihmeessä viis viikkoa voi mennä niin nopeasti? Eikä voi oikein hellepäivillä kehuskella, ei nimittäin ollut yhtään ainoaa oikeaa hellepäivää. Aurinkoisia muutama, että tarkeni laiturilla löhötä, mutta ei sellaisia ihania kesäpäiviä, jolloin jo aamusta on lämmin, järven vesi on kuin linnunmaitoa, iho hehkuu auringossa makoilusta eikä ole tarvinnut tehdä mitään töitä, koska on liian kuuma mihinkään muuhun kuin auringon palvontaan ja uimiseen. No, kuitenkin tuli reissuttua taas siellä sun täällä eli Vantaalla Serkun tykönä, Paraisilla kummilasta katsomassa ja sieltä Kirkkonummelle kummilapsen äidin kans ja Hesaan leffaan ja syömään. En muista olenko maininnut, että syötiin aivan ihanaisessa paikassa Kampissa, kreikkalaisessa ravintolassa, jonka nimeä en tietenkään just nyt muista, mutta tokko siellä niitä on kuin se yks. Tunnelma oli kuin aidossa tavernassa, henkilökunta oli kreikkalaista ja kreikkalainen musa hiveli korvia ja taivaallinen ruoka makunystyröitä. Suosittelen lämpimästi Kreikka-faneille. Jos ei pääse reissuun, niin siellä voi saada edes pienen palan kreikkalaista taivasta. Aaaah!

Mökillä olen ollut aika paljon, enemmän kuin kaupungissa. Sitten kävin myöskin rockfestarilla, sellaisessa pienessä paikallisessa. Se on vuosittainen kesän kohokohta ja niin se oli nytkin. Musa oli hyvää, tuttuja oli hirveästi, sellaisia joita ei näe kuin juuri siellä rokissa, hengasin ison osan ajasta Taffen ja hänen miehensä kanssa, jorailtiin ihan simona. Jatkopaikasta yks 19 vee yritti punkea mukaan. Tai pikemminkin kun olin jatkopaikasta kävelemässä kyyditsijän luo, niin siinä matkan varrella nuori poitsu liimautui kylkeen. Eka sanoi että on 23, mut enhän minä nyt sokee ole, vaikka olinkin kosmeettisten aineiden vaikutuksen alaisena. Lopulta tunnusti, että on 19, mutta kohta täyttää 20, ikäeron kuittasi sanomalla "höpöhöpö". No se Höpö jäi sinne kuitenkin ja minä jatkoin yksin kotiin.

Mökillä kohtasin, kuten jokaisena muunakin kesänä, kyyn. Ja kuten aina, astuin melkein sen päälle. Eikö ne saatanat voi pysyä siellä metsässä eikä tunkeä poluille ja pihaan??? Onneks oli kumpparit jalassa ja meikä ponkaisi toiseen suuntaan ja kyy toiseen. Hätistelin sen vielä varmuuden vuoksi naapureiden puolelle, kun huomasin, ettei se lähtenytkään perään vakaana aikomuksenaan hyökätä mun kurkkuun (eikös ne tee niin...?). Eipä sen koomin sitä tai muitakaan matelijoita näkynyt. Mökillä lomailuun liitetään aina ajatus rauhasta ja hiljaisuudesta. Vaan ei meidän mökillä tai ainakaan mun loman aikana. Naapurimökillä lomailee sisarukset, joilla on molemmilla perheet. Nelissäkymmenissä tai vähän alle ovat he. Toisella pariskunnalla on yksi tyttö, joka on kiltti ja rauhallinen, mutta toisella, veljen perheellä on kolme poikaa, joita kaikki kutsuvat varsin souvasti Daltoneiksi. Iältään nämä veljekset ovat 6, 5 ja 3 vee.  Aamusta iltaan sieltä kuului joko jumalaton huuto, rääkyminen, kirkuminen, kailottaminen, parkuminen (tyhjästä), tappeleminen tai muuten vaan piti jonkun yrittää ärsyttää jotakuta vanhemmista ja ölistä muuten vaan ilman mitään varsinaista syytä, kunhan vaan sai meteliä ja huomiota aikaiseksi. Vastarannalla jos ei koira haukkunut, niin sitten siellä juhlittiin yömyöhään ja örvellettiin kännissä rannalla niin, että kaikki sössötykset kuuluivat sisälle asti. Muutaman kerran toivoin ihmettä, että meidän pihalle tippuis sinko.... Monena aamuna heräsin 4.30 kun tikka oli päättänyt aloittaa aamupalan metsästyksen juuri mun huoneen nurkkahirrestä "TOK, TOK, TOK!!!". Loppuhuipentuma oli tämä viikonloppu, kun nämä sisarukset päättivät, että poltetaanpa kaikki einesmuovit ja muut jätteet ennen kuin lähdetään kotiin. Niin perjantaina, lauantaina kuin sunnuntainakin aivan saatananmoinen musta kitkerä savu puski meidän lahdukkaan ja sisälle mökkiin, niin ettei oikein tiennyt missä olisi ollut ettei saisi jonkun sortin savumyrkytystä. Eikä siinä vielä mitään, perkku ja lauantai olivat ne mun loman aurinkoisimmat päivät, vaan mitenkäs makaat laiturilla, kun se on juuri siinä kohtaa mihin tuuli kuljetti sen valtaisan savupilven niin ettei vastarantaa näkynyt. Kuolluthan siihen olis perkele!! Siinä sitten istuttiin sisällä ja odoteltiin, että milloin ulos voi ja uskaltaa lähteä. Siis niin vitun ajattelematonta kuin vain voi olla!! Lauantaina päätettiin, että lämmitetään vastaiskuna savusauna ja savustetaan ne vuorostaan. Paskat se savu sinne mennyt, vaan just toiseen suuntaan metsään. Se siitä kostosta.

Männä viikolla sain myös muistutuksen millainen on helvetillinen ja monivuorokautinen migreeni. Mun piti Tätskän kans lähtee Serkun mökille kyläilemään tiistaina, mutta toisin kävi. Heräsin yöllä inhottavaan päänsärkyyn, ja vaikka napsin ketoriinia (25 mg) liuskan verran, ei sillä ollut mitään merkitystä. Kipu vain paheni, ja matka piti perua. Iltapäivällä kipu oli sen verran sietämätön, että piti lähteä terveyskeskuksen päivystykseen ja sieltä toivoin saavani saman lääkityksen kuin viimeksi (2004), kun pahan migreenikohtauksen takia jouduin ensiapuun. No enpä saanut, en yhtään mitään ensimmäiseen puoleentoista tuntiin. Sitten kun aloin hysteerisesti itkeä, tuli vasta lääkäri paikalle, sain rauhoittavan lääkkeen (yes!), pahoinvointilääkkeen (ei ollut enää yrjö kaukana) ja piikin persaukseen, jonka antoi nuori komea sairaanhoitajapoika. Ärsytti, koska kukapa olisi hehkeimmillään viruttuaan tuskissaan ensin yön ja päivän ja sitten itkettyneenä, niin, rupee siinä sitten flirttaamaan, kun toinen silmä kattoo itään ja toinen pohjoiseen ja tuska on vääristänyt naaman kuin Batmanin Jokerilla. Sen verran oli kuitenkin ollut älliä, että olin älynnyt vaihtaa virttyneet kalsarit valkoisiin pitsipöksyihin. Hoitsusälli sanoi, että nyt sitten kirpaisee, niin vastasin hälle, että kyllä yläpään kipu vielä vie voiton, johon kundi totesi: "Jaahah, ei sitten kivunsiirto toiminut" ja alkoi hirnua siinä, kieltämättä muakin nauratti. Sitten se pyyteli anteeks että eihän tässä nyt vakavalle asialle tälleen sais nauraa. Sitten vielä sain jonkun nenäsuihkeen, joka oli kuulema täsmälääke. Maistui aivan helvetin pahalle. Tropit auttoivat sen verran, että pistivät mut muutaman tunnin lepäilyn jälkeen kotiin, vaikken ollut itse täysin vakuuttunut kohtauksen loppumisesta. Eikähän se ollutkaan. Yöllä kipu yltyi sellaisiin mittoihin, että mun ei auttanut kuin tilata ambulanssi. Taksilla olisin ehkä nippanappa pystynyt menemään, mutta mulla oli pari hyvää syytä tilata se ampumalanssi: 1) kun menee ensiapuun paareilla, ei joudu jonottamaan ilmoittautumisessa, 2) pääsee heti pitkälleen 3) hoito tulee nopeesti. Hip hei, sain kuin sainkin sitten ne piikit mitä alunperinkin halusin + extrana taas sen täsmälääkesuihkeen (yök). Perse oli kipee, kun edellisenä päivänä oli lyöty toiseen kankkuun piikki, ja yöllä sitten molempiin kankkuihin. Iltapäivällä pääsin kotiin ja kipukin tuntui hävinneen pientä otsan jomotusta lukuunottamatta. Kotona särky alkoi taas voimistua, mutta meikä latasi uudet reseptilääkkeet kehiin ja viilensin kiehuvia aivoja kylmägeelipussilla tuon tuosta, ja viimein aamuyöllä viideltä (53 h kärsimyksen jälkeen) kipu hävisi kokonaan, ja minä nukahdin syvään parantavaan uneen. Tuo tuska on sellainen, ettei maan päältä löydy sellaista ihmistä, jolle sen toivoisin (no ehkä Osama B. Laden). Kärsin stressimigreenistä ja yleensä saan sen pysymään kurissa, kun huomaan oireet (näköhäiriö = väpättävä "sahalaita") ja ehdin ottaa lääkkeet ajoissa. Mutta jos migreeni tulee salakavalasti yöllä enkä heti herää, niin se on sitten siinä.

Tämmönen oli meikäläisen loma lyhykäisyydessään.