Työhaastattelu lähestyy hurjaa vauhtia ja samaa tahtia kasvaa mun jännitys- ja ahdistusaste. Sinänsä mulla ei oo mitään pelättävää/menetettävää jos en saa ko. duunia, enemmän pelottaa se, että mut valitaankin siihen. En nimittäin uskonut pääseväni edes haastatteluun. Olo on hirveän ristiriitainen; toisaalta haluan siihen työhön ja asemaan, mutta toisaalta pelkään ettei minusta ole siihen hommaan. Lähinnä luonteeni takia. Tai en minä tiedä! Aaargh!! Siinä vaan on vastuuta niin paljon enemmän kuin missään mun aikaisemmassa työssä. Tai niin minä kuvittelen. Mulla menee jalat ihan veteliksi ja vatta ylösalasin pelkästä ajatuksesta, että ne kertoo valinneensa mut ja mun pitäisi esitellä sitten jotain suuntaa-antavia henkilöstöstretegioita ja yleisesti työtapojani ja miten aion porukkaani vetää. Ou mai GAAAAAAD!!!! Minä oon muutenkin sellainen jännittäjä, että hyvä kun saan nimeni julkisesti sanottua jonkun porukan edessä, saati että mun pitäisi puhua jostain mistä en tiedä yhtikäs mitään.

No, mie kerkiin näitä vielä panikoimaan moneen kertaan. Lähen tästä hätäpaskalle...