Sarastuslamppuhan teki tempun terävän tänä aamuna. Ei perkele herättänyt mua! Heräsin omia aikojani klo 8.01 jolloin mun olisi pitänyt olla jo töissä. Sarastuslampun kello näytti 5.04 ja herätysaika vilkutti nollaa. Vielä nukkumaan mennessäni olin tsekannut herätyksen ja se toimi moitteettomasti. Ajattelin että yöllä oli ollut sähkökatko, mutta mikroaaltouunin kello oli oikeassa ajassa. Mikä lie kelloon sitten tullut. No sain kyllä kutkulleen nukkua, ihan kahdeksan tunnin yöunet. Huomiseksi täytyy kyllä laittaa kännykän kello herättämään back uppina. En tykkää hosua aamulla kiireessä, ja vaikka kävinkin vielä suihkussa, olin jo minuutin yli yhdeksän töissä, mikä on meikäläiseltä melkoinen saavutus suoriutua tunnissa alkutekijöistä laittautuneeksi mihinkään. Onneksi on liukuma keksitty ja meillä käytössä.

Ennen heräämistäni näin unta, että minulla oli pieni tyttövauva, noin kuukauden ikäinen. Isä oli meidän edesmenneen bändin basisti (joka on tosielämässä jojottanut meikää ja jonkunlaista säpinää meillä aikoinaan ollutkin). Vauveli oli kaiketi saanut alkunsa yhden yön hairahduksena ja isä ei vissiin ollut innostunut ajatuksesta, että olisimme joskus ihan perhe, mutta olikin sitten muuttanut mielensä. Olimme vauvan kanssa kovin onnellisia. Tunnen vielä elävästi, kun unessa pidin vauvaa sylissä, hymyilin sille ja sanoin, että isä rakastaakin meitä ja suukotin vauvaa poskelle. Jep. Mielenkiintoinen uni, mutta tosielämässä toteutuminen mahdotonta 99,9 %:sti.

Sain tänään mun työkaverilta ihanan itsetehdyn havukranssin ulko-oveen. Upea! Naapurit ovat taatusti kateellisia, mulla on kylän komein ovikoriste! :)

P.S. Miksi mua hallitsee ja kalvaa valtaisa suklaan tuska? Mikään määrä ei ole riittävä. Nimim. Ilma Vaivanen