Miten lie tämä viikko tuntunut kovin pitkältä ja hitaalta, vaikka on ollut kaikenlaista asiaa hoidettavana niin töissä kuin kotonakin. Tiistaina olin missata liiton kevätkokouksen ja siinä samalla myös hallituksen kokouksen. Onneksi tulin katsoneeksi edellistä pöytäkirjaa ja ehdin pinkaista paikalle ja vieläpä ihan ajoissa. Ilta venyi melko myöhäiseksi, pääsin lähtemään kotiin vasta yhdeksältä. Siinä tulikin päivälle pituutta, kun olin töissä jo ennen kahdeksaa. Kokous loppui kyllä ihan säälliseen aikaan, mutta ruokailu tai lähinnä sen tarjoilu takkusi. Onneksi oli sentään ruokailu, muuten olisi saattanut äly lähteä, kun edellinen ruokailu oli ollut yhdentoista maissa.

Eilen sain sopimuspinkat viimein kasattua ja sidottua. Tänään on johtajiston allekirjoituspäivä ja huomenna sitten urakoitsijat. Toivottavasti ei kukaan keksi enää muuttaa mitään, on nimittäin sen verran työlästä niiden pinkkojen purkaminen ja uudelleen sitominen, etten kovin mielelläni sitä tee. Sitten kävin hakemassa uudet korvikset ja sorruin aivan ihanaan rannekoruun! En voinut millään vastustaa ja koru oli aivan "uunituore".

Tyttöjen ilta siirtyi hamaan tulevaisuuteen, kun yhdellä olikin juuri sille päivälle muuta menoa. Harmillista. No, maaliskuussa pidän itse pienet kutsut, joihin liittyy kuohuviini ja korut :)

Lauantaina Mintsi tulee käymään kaupungissa, joten toivottavasti ehditään treffaamaan. Muuten voisin viikonloppua viettää siivoamalla.