Niin vain tyhjeni takapiha ja terassi lumesta viikonlopun aikana. Täällä oli mahtikelit.

Lauantain himmailin kaupungilla tarkoituksena shopata uudet farkut ja kunnolliset lenkkarit. Sitä farkkumallia, jota haikailin, ei enää ollut myynnissä ja kun löysin kivan mallin lenkkareista, niin sitten ei ollut kokoja. Ja verhotkaan eivät tule ajallaan. Menee reippaasti toukokuun puolelle. Sen sijaan löysin hajuveden, True Star, jonka sanottiin olevan kausituote eikä sitä juuri nyt ollut saatavilla, huulikiillon joka oikeasti pysyy kunnolla, toiset 4 kappaletta kuoharilaseja joita olin aiemmin ostanut ja lopulta myös lenkkarit läheisestä Citymarketista, kun ensin olin kolunnu kaikki keskustan urheiluliikkeet.

Iltapuolella laitoin simat valmistumaan. Tein vain pienen satsin, 4 litraa. Riittää vapuksi vallan mainiosti, kun ei vieraitakaan ole montaa tulossa.

Illalla nuivotin sohvannurkassa kunnes 00.24 sain päähäni, että perhana minä lähden baariin ja yksin! Puolituntia myöhemmin odotin jo taksia viemään paikalliseen yökerhoon. Siellä olikin ihan kivasti väkeä, joskin tuttuja kovin vähän. Kolme miespuolista tyyppiä siellä pyöri, joiden kanssa jutskailin. Myös Sinisilmä oli paikalla Kovin innoissaan lauloi karaokepuolella mukana, kun muut esintyivät. Mua se katsoi kerran eikä enää sen jälkeen vilaissutkaan, vaikka yritin kovasti häntä tiirailla. Mitä tästä voi päätellä? No sitä, että eipä ole kiinnostunut hitusenkaan vertaa. Yks mun kans jutelleista kundeista sanoi, että jospa se on ujo eikä uskalla tulla ottamaan kontaktia ja että mun pitäisi mennä juttelee sen kanssa. Jos tuo ois totta, niin kyllähän se olisi joka tapauksessa edes katsonut mua ja silloin olisin uskaltanutkin ehkä mennä juttelemaan tai edes rantautunut tiskille sen viereen. Tappiin asti kuitenkin jaksoin "bilettää" ja sitten läksin kotiin. Eipä ollut aamulla edes kankkunen, kun parisen tuntia ehdin juhlintaa harrastaa. Ja siinä oli ihan tarpeeksi.

Sunnuntaina lötkyilin aamupäivän ja sitten pullotin simat ja läksin Tätskän luo tarkoituksena testata uuden lenkkarit. Käytiin vajaan tunnin lenkillä ja oikein hyvät oli kenkulat. Ei painaneet eikä tullut jalat kipeiks. Kotimatkalla ostettiin kylmät oluet ja kietaisiin ne sitten tädykkeen aurinkoisella terassilla huiviin. Maistui vallan mainiolle :)

Illalla päätin pistää taas puuhanurkan pystyyn ja koota jo vuoden päivät nurkassa seisseen terassipöydän. Osia oli miljoon ja ruuveja vielä enemmän ja ohje oli mahdollisimman vaikeaselkoinen. Puolentoista tunnin aherruksen jälkeen pöytä oli kuin olikin kasassa. Kun rupesin taittamaan pöytää kasaan, huomasin, että olin asentanut yhdet jalkojen pienat väärinpäin ja sen korjaamiseksi pitää purkaa koko pöytä! Voi perkele sitä vitutuksen määrää! Käyn pöydän kimppuun ehkä tänä iltana uudelleen. Ehkä. Siivotakin pitäisi, koskapa en viikonloppuna sitä tehnyt. Pah.