Tänään oli sit eka duunipäivä kuuden viikon loman jälkeen. Työpäivä helvetistä. Hyvä kun huoneeseen pääsin, niin ovelle koputtaa joku nainen, esittelee itsensä (nimi kuulostaa tutulta) ja sanoo olevansa uusi sihteeri, sen itsensä irtisanoneen tilalle ja aloittaa tänään. Siis MITÄ!!!?? Missä on Tuikku? Ja kun tarkemmin katsoin uutta sihteeriehdokasta, niin tajusin kuka hän on. Nainen, joka vihaa mua kuin ruttoa, koskapa ex-mieheni valitsi aikoinaan minut eikä häntä, josta on edelleen katkera niin ex:lle kuin mullekin. Sittemmin nainen sekoili omassa avioliitossaan, erosi, rupesi seurustelemaan, halusikin miehensä takaisin, koskapa tämä kelpasi muillekin, eräälle kauniille ja viehättävälle naiselle, ystävättärelleni, ja lemppasi seurustelukumppaninsa sen suurempia selittelyjä mäkeen. Nyttemmin tämä miesystävä ja ystävättäreni ovat yhdessä ja onnellisesti vielä ja sekös korpesi naista vielä enemmän ja etenkin tieto siitä, että minä tunnen tämän hänen molemmat miehensä valloittaneen tytsyn. Toki myös ystävättäreni on saanut kuraa niskaansa enemmän kuin laki sallii asian tiimoilta. Ja nyt se katkera eukko on mun työkaveri!! Mahtavuutta!! Voi itku sentään! Eikä tässä vielä kaikki. Meille oli otettu mun loman aikana toinenkin uusi työntekijä, joka aloitti tänä samana maanantaina. Ihmettelin kahvipöydässä miksi se nainen katsoo mua niin jumalattoman halveksuen ja peittelemättä, kunnes nimensä kuultuani tajusin kuka hän on. Noin 19 vuotta taaksepäin nuorena tytönhupakkona olin ihastunut hänen poikaystäväänsä ja näiden tiet erosivat ja ero oli raivoisa ja tyttö kihisi varmasti halusta tappaa mut. Tangoon kuitenkin tarvitaan aina kaksi, mies lähti varsin mieluusti silloin matkaani. Tästä seurasi se, että jätetty tyttö laittoi sekopääystävättärensä pieksämään mut eräänä baari-iltana. Vielä vuosien jälkeen tämä sekopää aina mut nähdessään haukkui mua huoraksi sun muilla sangen mielikuvituksellisilla nimillä. Ja nyt se jätetty tyttö, nainen, istui mua vastapäätä kahvipöydässä. Hieno homma. Hyvin menee. Tervetuloa vaan töihin.

Tässä nyt sitten maksellaan muinoin tehtyjä ja vissiin joitain uusimpiakin (tietäisin vain mitä) pahoja tekojani oikein urakalla, kun lasketaan Duunimiehen missaaminen ja Miehen laskettelemat elämänmuutokset.

En tosiaan tiedä miten pystyn tekemään töitä kummankaan naisen kanssa. Onneksi tuo jälkimmäinen tapaus ei ole sentään samassa talossa eikä samoissa hommissa kuten tämä ensimmäinen. Hänen kanssaan pitäisi tulla toimeen joka helvetin päivä. Huomenna. Ylihuomenna. Ensi viikolla. Apua.