Tää ei ollu mun päivä. Aamulla nukutti aivan vietävästi (kuinka ollakaan) ja nousin liian myöhään ylös - tuli kiire. Joka ainoa tavara, jonka otin käteen, tippui vähintään kerran. Kun käveltiin työkavereitten kans syömään, vetäsin turvalleni jalkakäytävälle ja polvi kipeytyi. Jouduin korjaamaan yhtä kapista viranhaltijapäätöstä ainakin kuusi eri kertaa, ennen kuin sain se täysin oikein. Ja kun kävin tohtorin pakeilla iho-ongelman vuoksi saadakseni tuliterän ja varsin tehokkaan lääkkeen, en saanutkaan sitä, vaan jo kertaalleen kokeillun, koskapa lääkärillä ei ollut siitä uudesta kokemusta (lue: se ei kuulunut oikean lääke-edustajan valikoimiin), se ei sitä mulle sitten määrännyt. Fak. No kokeillaan nyt toisen kerran tätä jo kokeiltua. Basistikaan ei ole ottanut yhteyksiä. Eikä oma-aloitteisesti otakaan kuin viikonloppuna, kun on ottanut saunaoluen tai kaks. Sitäkin juttua tänään mietin, että kyllähän nyt helvetti soikoon ihminen tietää haluaako se olla jonkun kanssa vai ei! Jos toista oikeasti rakastaa ja haluaa yhteisen elämän, niin mikään ei ole silloin liian ylitsepääsemätön este tai hankalaa toteuttaa. Näin se vaan on. Päätin, että olkoon nyt kotvasen minulta rauhassa se mies. Jos kala ei käy onkkeen, niin sättä siästtyy (ja jumalauta mulle noita sättiä on kertyny!).