Hilirimpsis ja hei vaan. Täällä edelleen saikulla ollaan. Nyt toisenlaisella diagnoosilla ja työpaikalla on nostettu kissa pöydälle. Toistaiseksi eivät näytä ottaneen tilanteen vakavuutta onkeensa. Siellä Siiri raataa jaksamisen äärirajoilla ja uusi sihteeri saa kaaosmaisen kuvan tuosta työstä ja työpaikasta, eikä se kyllä tällä hetkellä pahasti pieleen mene. Tätä menoa se on saatu ajettua käpälämäkeen alta aikayksikön. Toivottavasti näkee metsän puilta elikkäs että työ on haastavaa ja vaihtelevaa ja työkaverit tosi kivoja, kunhan toipuvat takaisin työpaikalle ja pääsevät kiireen ikeen alta pois. Jos oikein olen tulkinnut eri lähteiden huhuja, on johtajuuteen tai pikemminkin sen puutteeseen tulossa jonkilaisia muutoksia. Toivoa sopii. Se jos mikä olisi tarpeen meidän lafkassa.

Mitäs sitten. No, tässä taannoin öbaut kaks viikkoa sitten lauantaina tapasin aika ihkun miehen. Ikävuosia olis voinut olla muutaman vähemmän, mutta eipä tuokaan määrä liian paljon ole eli ei seilata pappapaatilla vielä. Ystävän kans lähdettiin baariin jo ihan sen kunniaksi, kun sain sormeen pienemmän paketin ja toisekseen siksi, kun kaupunki pursuili viikonlopun hyväkroppaisia ja komeita miehiä ympäri maailmaa. Baariin tuli mies jonka ystäväni tunsi ja kun tämä herra esiteltiin mulle, niin sydän jätti yhden lyönnin välistä. Pitkä, tumma ja varsin komea mies se siinä kättään ojensi. Ja ihan kotimainen vieläpä. Lyhyesti kerrottuna ilta meni niin, että ystäväni ilmoitti, että lähteekin kotiinsa eikä jatkopaikkaan mun kans, ja värväsi tämän herran, sanotaan nyt häntä Herra X:ksi, pitämään mulle seuraa. Ja hänhän piti. Koko ilta juteltiin ja naurettiin ja tanssittiin. Ja voi hyvänen päivä sentään miten helppo hänen kanssaan olikaan jutella ja ylipäätään seurassaan olla! No, osaksi se ehkä johtui siitä, että luulin miehen olevan varattu. Eihän sellaiset vapaana missään tapauksessa kulje. Ja minä olin ihana oma itseni, kun ei olevinaan tarvinnut miettiä miten tuohon nyt tekis parhaan mahdollisen vaikutelman. Ja mikä parasta, enkä ollut juurikaan kosmeettisten aineiden vaikutuksen alaisena sormen varomisen takia. Kun sitten valomerkin jälkeen erottiin taksiasemalla (minä taksiin ja hän jalkaisin kotiinsa), niin harmitti ihan vietävästi, että pitikin moisen miehen telläytyä vain hetkeksi mun elämään. Ennen katoamistaan Herra X pyysi saada halata mua! Minä en en tiennyt hänestä muuta kuin etunimen ja että on armeijan leivissä (nam!) ja kaksi aikuista (jee!) lasta. Hän sai tietää musta sitäkin enemmän, myös sen että satun asumaan seinänaapurina hänen hyvän ystävänsä kanssa. Heh heh. Mikä ei ole ollenkaan huono asia, jos Herra X:lle tulee mieleen ottaa yhteyttä meitsiin. Mutta luulenpa ettei yhteydenottoa tule, koskapa a) en antanut  hyvää vaikutelmaa (pälpätin ihan liikaa omista asioista ja lauoin mielipiteitäni aika vapaasti) ja b) en ilmaissut (pientä viatonta flirttiä lukuun ottamatta) että olisin ylipäätään kiinnostunut hänestä. Ja miten olisin voinut, kun luulin että hän on varattu. Seuraavana päivänä ystävä soitti ja kysyi että "No, vaihdoitteko numeroita Herra X:n kanssa?". Häh??! Sit selvisi ettei hän ollutkaan varattu. Jännä fiilis, kun yhtäaikaa otti valtavasti pattiin, mutta kuitenkin olin hurjan iloinen. Ai miks minä en ota yhteyttä? No siks kun ois kerrankin kiva, että mies tekisin sen aloitteen. Pitkästä aikaa. Silloin ainakin tietäisi, että toinen on kiinnostunut, kun sen vaivan näkee. Alan olla menettänyt kyllä jo toivoni sen suhteen, ettää kukaan olisi. Siis sellainen, josta itse olen kiinnostunut.

Viikonloppuna on bileet tyttöjen kanssa mun luona. Harmillista vain, että tän lääkityksen vuoksi en voi ottaa alkoa. Mutta eiköhän tunnelma ole korkealla ilmankin, kun vain saan sen vaihteen päälle, ja varmasti saankin. Tehdään tortilloja ja lauletaan karaokee. Mikä kivointa, kukaan ei ole lähdössä baariin. Mua ei nääs täysin seleväpäisenä sinne huvita lähtee kattelemaan kun muut ottaa vinkkua ja meitsi ylihintaista vettä. Tosin, Basisti olis viikonloppuna messuilla ja liikenteessä. Eli voisin nähdä sen. Aika vaikee rasti, mitä tehdä. Pitää vielä funtsia.

Oon ahkerasti käynyt joka päivä kävelylenkeillä ja nyt taas zumbaamassakin. Lääkäri nääs määräsi mut pudottamaan painoa ja muuttamaan ruokavaliota kasvispainotteiseksi ja vähähiilihydraattiseksi. Osin jo siksi, että lääke jota joudun nyt syömään, syötättää kuulema hirmuisesti. Vielä ei ole ollut mitään ylitsepääsemätöntä syömishimoa eikä sen puoleen huonovointisuutta, kuvotusta kuin päänsärkyäkään, joista myös varoitettiin. Lääke määrättiin ensisijaisesti nukahtamiseen, mutta eipä tuo ole siihenkään vielä tepsinyt. Viikon syömisen jälkeen määrä nostetaan puolikkaasta tabusta kokonaiseen, saa nähdä telmiikö lääke sitten kuin sen pitäisi. Mieluiten ilman sivuoireita tietty. Huonovointisuus ja kuvotus toisaalta vähentävät syömishimoa.. Pidemmällä tähtäimellä lääkkeellä on vaikutusta välittäjäaineisiin, ja jotenkin sitä kautta pitäisi tulla pirteempi olo. Mutta kuulema vasta viikkojen päästä. Toisaalta, ei mulla ole kyllä mikään ranteet auki -fiiliskään ollut. Katsotaan mitä tästä tulee.

Tämmöstä tänne tällä kertaa.