Ehtootapäivää vaan. Kevät lompsii tällä hetkellä aimo harppauksin, ja Himalajan korkuinen lumivuorikin makkarin ikkunan edessä on sulanut lähes viidennekseen. Reilu viikko takaperin näin ekan perhosen näillä leveyksillä, kun olin lenkuttelemassa. Tänään on ollut ihan huikea keli, jonka tosin tuhlasin hiimaillen kaupungilla. Ollappa vappunakin näin hienot ilmat, niin saisi tuon kotiterracenkin korkata ja avata kesäkauden. Olotila on muutaman pykälän verran parempi ja valoisampi, johtuen osin aurinkoisesta säästä, osin lääkitys alkanee telmiä pikkuhiljaa.

Viime keskiviikkona olin mannekiinina yhden naisyhdistyksen illassa muotinäytöksessä. Kaikkiaan meitä oli kolme, kaikki eri kokoisia, meikkis siitä välistä. Ja meillä kaikilla oli neljä asukokonaisuutta. Vaikka suuresti epäilin ettei mulle löydy ensimmäistäkään asua, kun varsinkin tuo housuosasto on ihan mission impossible, niin niinpä vain löytyi kaksi istuvaa housuasua, yksi legginsversio (henk. koht. karsastan legginsejä kaikilla joilla ei ole pitkät hoikat jalat ja kaponen varsi muutoinkin) ja yksi juhlapuku, aivan ihana turkoosi kotelomekko ja bolero, jonka sitten näytöksen jälkeen kotiutin. Kun on noi juhlat vinhaa vauhtia lähetymässä, niin sainpahan sitten kunnon klänningin missä pousailla.

Työelämä kutsuu viimein 26.4. maanantaina. Vielä alkuviikosta oli sellainen fiilis, että vähän tuntuu ehkä kivaltakin mennä, mutta se ilo loppui lyhyeen, kun Siiri ilmoitti lähtevänsä uuteen työpaikkaan elokuussa. Jännityksellä odotan miten esimiehet ovat ottaneet tämän tiedon vastaan ja ennen kaikkea MITÄ he ovat tehneet tämän asian eteen. Vähintäänkin odotan, että Siirin paikka on laitettu hakuun, että hän ehtii ennen lomalle lähtöään perehdyttää uuden ihmisen hommiinsa, koska musta ja toisesta uudesta sihteeristä ei ole siihen. Odotan myös, että tämän uusi sihteeri, olkoon hän nyt Sipe, on otettu meille täyspäiväiseksi töihin. Jos ei vähintään nuo asiat ole jo hoidossa tai ainakin työn alla, pitää mun oikeesti ruveta miettimään uutta työpaikkaa. Se vaan on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta kuitenkin. Ans kattoo ny.

Kohta on vappu ja tupa täynnä (houp sou!) vieraita. Harmillista vain, ettei kukaan ole lähdössä jatkoille vappumelskeeseen kaupunkiin. Yksin en halua todellakaan mennä, vaikka tiedän etten ole siellä taatusti ainoa, mutta on helvetin säälittävää ja nöyryyttävää lähtee tollasena juhlapäivänä, tarkkaanottaen tuplajuhlapäivänä, YKSIN baariin. Ja yhtälailla jäädä yksin kotiin nyhvöttämään. Paskarako.

Nyt kun olen melkein koko saikkuloman elänyt vähemmällä hiilihydraattimäärä kuin koskaan, niin vastaavasti en koskaan ole syönyt niin paljon punaista lihaa kuin tänä samaisena aikana! Jollain kai se kroppa puutteet korjaa, jos ei saa hiilareita, niin pistetään sitten karmea lihanhimo päälle. Olen jättänyt pastan, riisin, perunan, nuudelit ja vaalean leivän lähes 90% pois ruokavaliosta ja korvannut ne valtaisalla määrällä kasviksia ja vihanneksia (luulen että mun korvat ja etuhampaat on venähtäneet muutaman sentin..), broiskulla ja naudanlihalla, kohtuumäärällä hedelmiä ja vähänlaisesti 100 % ruisjauhoista juureen leivotulla ruisleivällä. Paino ei ole tippunut grammakaan, paitsi ekan viikon jälkeen 2 kg, jotka nekin tuli takaisin. Jollain lailla jurpii, kun yleensä normi-ihmisellä tolla kuurilla paino tippuu hujauksessa, mutta ei, ei mulla. En keksi mitään muuta syytä, kuin että toi fakking lääkitys kerää kaiken rasvan ja energian kroppaan. Minkä ei pitäisi olla mahdollista lääkärin mukaan. Liikunkin enemmän kuin valovuosiin. Ei, lihakset eivät ole kiinteytyneet/kasvaneet. No, kunhan en nyt tästään ainakaan enää lihoisi, oisin hyvin kiitollinen.

Lähdenpä tästä järjestelemään diiviidiit ja ciidiit uusiin laatikoihin. Nyt ovat levällään kuin ilotalon emännän.. se.