Terkkuja Suomen pääkaupungista! Oli rankka, mutta hauska reissu. Koulutuksesta nyt ei niin väliä, aika turha se oli, tai siis ei antanut mitään. Sellaista yleistä lätinää, eikä kunnolla paneuduttu oikein mihinkään. Olin pettynyt. Toisin kuin siihen miten hotelli korjasi mokailunsa. Kirjauduin siis hotskuun ja kun menin ja avasin huoneeni oven, niin huomasin, että naulakossa roikkuu vaatteita. Ajattelin ensin, että kas - joku on unohtanut vaattensa. Sit tajusin, että olishan huonesiivooja ne ottanut talteen. Raotin ovea vielä hiukan ja huone tuoksui hajuvedeltä (halvalta, sori vaan) eikä puhtaalta ja siivotulta. Kämppä oli pimeenä, mutta televisio oli päällä. Raotin ovea vielä lisää ja huomasin penkillä avonaisen matkalaukun. Tempaisin oven kiinni ja kipitin takas aulaan, että respa, we have a problem. No ne ei meinanneet uskoa mua, "pääsitkö sisälle, mistä tiedät että siellä on joku muu" kysymyksiä sateli ja mie siihen, jotta en päässy kun röntgenkatseella skannasin oven läpi sen huoneen. Totta kai pääsin daiju! Ja kyllä, juuri sillä avainkortilla jonka juuri äsken teiltä sain. Sitten alkoi vimmattu koneen naputus ja siunailu, että ei tänne ole ketään merkitty, voi hyvänen aika, miten tässä näin voi käydä, ollaan tosi pahoillamme jne. jne. Eihän se mulle niin hirveetä ollut, mutta arvaappa jos siellä olisi ollut joku inessä!! Tai jotkut ja tekemässä jotain, mita ei välttämättä tahdo kaikkien näkevän!! Tsiisus! Korvaukseksi tästä traumaattisesta kokemuksesta mut majoitettiin tavallisen huoneen sijaan business suiteen :) Asiaa!! Eka huone oli vanhalla kämäsellä puolella ja aivan hissiaulan vieressä, missä hissin pimahtelu ja porukoiden edestakaisin laukkaaminen kuuluu huoneeseen. Uusi huone oli uudella puolella ja 5. kerroksessa käytävän päässä, jossa ei ollut kuin yksi huone mun lisäks. Ja hieno huone olikin. Julmetun iso ja korkea sänky, kiikkunojatuoli, kaikki pelit ja vermeet tietokoneesta lähtien, kylpytakit ja tohvelit ja ruhtinaallisen kokoinen kylppäri. Kyllä siinä päti pari yötä majailla.

Perkkuna suunnistin sitten lapsuudenaikaisen bestiksen luo viikonlopuksi kyläilemään. Illalla naatiskeltiin sushia ja kuoharia ja sitten lahosuojat luomeen ja Cinderella-simulaattoriin katsomaan Suurlähettiläiden keikkaa. En voinut uskoa, kun ystävä kertoi saaneensa sinne ennakkoliput, eikä meidän täten tarvinnut jonottaa, vaan päästiin lampsimaan suoraan sisään. Keikka oli oikein hyvä. Melkein pääsi itku, kun tajusin yhden hitaan biisin kohdalla, että nyt näin bändin viimeisen kerran ja ne on kuitenkin kulkeneet mun mukana vuodesta 1991 hyvässä ja pahassa. Ja sitten sattui jotain todella uskomatonta. Yks mies tuli kysymään multa, että onko mulla kaksoisolento kaupungissa xx vai olenko juurikin minä itse. Sanoin, että kyllä se minä olen ihan itse. Se tyyppi oli samalta deittisivustolta, jolta oli Lahden mieskin, ja olin hänen kanssaan vaihtanut satunnaisesti viestejä. Viestittely jäi, kun mun aika umpeutui, enkä enää sitä viitsinyt uusia, kun en jaksanut enää niitä Varviarveja. Tää tyyppi oli tunnistanut mut sivun valokuvista. No, lempi ei mun osalta roihahtanut (sattuneesta syystä), mutta hän olisi ollut enemmän kuin kiinnostunut. Pakit piti antaa. Tosin pienen harkinnan jälkeen.

Lauantai otettiin Frendin kanssa rauhallisesti, nukuttiin päikkärit, käytiin lenkillä ja tehtiin ruokaa. Sitten ampaistiin keskustaan tarkoituksena mennä pian lopettavaan Don't tell mamaan, homobaariin, josa KAIKKI käyvät. Eipä otettu huomioon sitä seikkaa, että oli Halloween ja joka jumalan paikkaan järkyttävät jonot. Ei sit päästy DTM:aan sen enempää kuin muuallekaan. Lopulta teputtelimme Kämpin baariin, otettiin kuoharilasilliset, ihmeteltiin Sedu Koskisen tupeemaista tukkaa ja pituutta (kundi kun laskeutui baarijakkaralta, niin sinne hävis ihmisten jalkoihin) ja sitten lähdettiin kotiin. Ennen sitä kuitenkin Basisti heräsi taas jonkun kiven alta ja ilmoitti olevansa myös Helsingissä ja haluavansa tavata ja tarjota lonkeron. No, siinä kävi kuten arvasin, pyysin tulemaan Kämpiin, mutta eipä hän muka päässyt, mutta ehdotti että olisin tullut hänen hotelliinsa. Minähän en mennyt. Sitten hän olisi tullut mun Frendille, mutta ei me sitä huolittu. Ja loppujen lopuksi, ei se sinne olisi kuitenkaan tullut oikeesti. Laitoinkin sille aamulla viestiä, että meidän on parempi olla tapaamatta, koska hänen tilanteensa ei ole muuttunut, eikä tule muuttumaan enkä enää viitsi itteeni kiusata. Ja parempi olla viestittelemättäkin, niin ei tule kummallekaan paha mieli.

Sunnuntaiaamuna olikin sitten onnellinen olo, kun ei oltu missään kapakissa. Suussa ei maistunut kissan pissa. Kaiken kaikkiaan reissu oli mukava ja kiva oli nähdä Frendiä pitkästä aikaa ihan kunnolla eikä vain ohimennen.

Mies ajaa tänään metsästysreissulta kotiinsa. Toivottavasti huomenna ehdittäisiin nähdä, vaikka edes pikaisesti. Siitäkin huolimatta, että lähdetään koulutukseen torstaina ;)