Oispa tehnyt eetvarttia, jos ois saanut jäädä nukkumaan. Eilen oli iltamissa ratkiriemukasta ja olo onpi nyt sen mukainen. Itse asiassa en ees juonut paljoa, punkkua vain enkä ottanut ees koko lasia vaan puolikkaan (öbaut desin verran). Mut näköjään mitä vähemmän käyttää, sen vähemmästä määrästä tulee heikohko olo. Asiaa ei helpota yhtään se, että oon nukkunut tällä viikolla tosi huonosti, joten univajettakin on vaikka muille jakaa.

Eilen myös mun tanssikurssipari tunnusti olevansa ihastunut minuun. Eipä siinä mitään, mutta herra on 52 vee ja tukevasti parisuhteessa. Mut niin vaan ois mun pitänyt ottaa hänet mun luo yöksi tai mennä hänen tykönsä. Tää on nyt jo neljäs työpaikan hemmo, kun tuolleen levottomia puhelee. Kivapa on ens syksynä järkätä tanssikurssia. Voe helevettiläene!

Joo ja sitten meillä oli mahdollisuus kokeilla kajakkilla melomista. On muuten kiikkerä peli, mutta selvisin kajakkiin ja pois ilman eskimokäännöstä vaikka miehet rannalla kovin siihen kannustivat. Naureskelivat, että näytän hassulta kun komusin kajakkiin, niin loppui se huutelu, kun sanoin että sopii tulla ite tänne näyttämään tyylikkäältä. Ei kukaan uskaltautunut.

Voi kun pääsis jo kotiin...