Voiko ihanammin päivän enää alkaa? Onko ihanampaa aamua kuin tää...! Eipä ihan äsken oo ollut! Siis W-A-U! Kun teputtelin parkkitalon rappukäytävässä kohti työpaikkaa, niin alhaalta alkoi kuulua jumalaton ryminä ja kopina, kun lauma ihmisiä oli tulossa ylös. Ja mikä lauma se olikaan!! Oi! Kymmenkunta virkapukuista poliisia sieltä kiipesi mua vastaan ja kaikki olivat oikein salskean näköisiä aikamiehiä. Jähmetyin portaikkoon tietty ihailusta ja hämmästyksestä kuinka tällainen silmiä hivelevä näky mua kohtasikaan näin aamutuimaan, kunnes alhaalta joukon perältä naurava miesääni sanoi nimeni ja ettei tarvii mun säikähtää et rohkeasti vaan alaspäin. Meidän turvallisuuspäällikkö oli huomannut hämmennystilani. Meikkis lähti sitten astelemaan rappuja poliisien kunniakujassa ja sanoin, että tässähän menee ihan pasmat sekaisin kun tämmöinen määrä komeita miehiä tulee yllättäen vastaan, johon yksi poliiseista sanoi, että oikee päivän piristys, johon minä (vienosti naurahtaen) vastasin, että nimen omaan ja poliisit hörähtivät nauramaan. Kuljin koko matkan toimistolle suu korvissa.

Kaiken lisäksi löysin maanantaina työpaikan avaimet paikasta, etten tosiaan osaa sanoa yhtään miten nippu oli sinne päätynyt. No, pääasia, että avaimet löytyivät.