Näin päättyy taasen yksi ajanjakso meikäläisen työelämässä. Taffe on huomenna meillä viimeistä päivää, ja sitten aloittaakin maantaina opiskelun. Hänestä tulee isona sisar hento valkoinen. Surullista, koskapa hänen kanssaan työnteko sujui kuin tanssi ja hauskoja hetkiä oli runsain mitoin ja lystiä pidettiin myös työmatkoilla ja koulutuksissa. Taffesta tulee taatusti hyvä hoitaja; empaattinen, tehokas, huolellinen, ahkera, tunnollinen. Kaikkea mitä mie en oo... Siksipä en ole hoitaja enkä oikein paras mahdollinen tähänkään nykyiseen hommaan. En kyllä tiedä mihin olisin onnen omiani. Tuskin mihinkään, koskapa, jos voisin niin en haluaisi tehdä töitä lainkaan. Rahaa kyllä pitäisi olla rutosti, koska aikaani kuluttaisin mieluimmin matkaillen ja shoppaillen. On siis kaksi vaihtoehtoa: 1) löytää helvetin rikas mies ja äkkiä tai 2) voittaa lotossa ja äkkiä. Vaihtoehto 2 vaatisi sen verran panostusta, että alkaisin lottoamaan. Ei kai ne voitot ilman kupongin täyttämistä tilille napsahda. Ai joo, vielä ois olemassa vaihtoehto 3): iso perintö. Mulla on Ameriikassa sukulaisia, joista en tiedä mitään, mutta voihan olla, että joku rikas täti tietää mut ja haluaa ehdottomasti testamentata koko valtaisan omaisuutensa yksin omaan mulle. Tämän vaihtoehdon toteutumisprosentti on kyllä kohtalaisen pieni, joten sen varaan en uskalla laskea.

No mutta, huomenna vietetään pienet läksiäiset, koskapa Tafee tulee meille vielä kesäksi duuniin, ja sen jälkeen vietetään vasta kunnon koko porukan kinkerit. Mie en toisaalta Taffea paljoakaan kesällä näe, koskapa aion pitää niin pitkän loman kuin suinkin vain mahdollista. Tähtään kuuteen viikkoon, mutta vähintään viisi viikkoa on ehdoton vaatimus. Olisi upeaa saada seitsemän viikon loma! Oijoi! 

Nyt kuitenkin painelen kohti kotia. Pakkasta on varmaan vieläkin - 20°C.