Taitaa jonkin sortin paniikki pukata päälle, kun mielessä on hahmottunut eräänlainen tulevaisuuden suunnitelma. Sellainen, joka toteutetaan viimeisenä oljenkortena, eli viimeistään parin vuoden päästä, jos ei meikäläisen rakkauselämässä ole tapahtunut mullistavaa muutosta siihen mennessä. Miestarjontaa kun tätä nykyä on kahdenlaista: mua 10 - 15 vuotta nuorempia parikymppisiä pojankloppeja tai sitten varattuja yli 5-kymppisiä ukkoja. Noista ei kumpikaan vaihtoehto houkuttele. Mutta jos haluan vielä tässä elämässä saada lapsia (jos Luoja niin suo) niin mun on pakko joustaa polvista ja heittäytyä suhteeseen jonkun nuorison edustajan kanssa ja tehdä (yrittää tehdä) sille lapsi ja sitten nakata sälli taipaleelle. Kyllä sitä aikansa vaikka aidan vitaksena seisoo, jos on pakko. Eihän toi ideaalinen tilanne ole, mutta minkäs teet. Pitää pikkuhiljaa jalkauttaa itsensä taas iltamenoihin ja markkinoille. Olen koko kevään ja kesän ollut hautautuneena kotiin tai mökille eikä mua sieltä kukaan hae. Siis ylös, ulos ja baanalle, ei tässä mukaan auta.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.