Terveiset Saksasta! Nyt on nähty Oktoberfestkin ja voin sanoo, että hauskaa oli! Siis aivan tolkuttoman hauskaa! Tunnelma oli ihan mieletön ja porukat hyvällä mielellä keskenään kohottelivat tuoppeja ja lauloivat. Ja meikä siinä muiden mukana. Oikee hauis on tästä mittavasta "urheilusuorituksesta" rasittunut ja kipeä. Tuopit olivat litraisia saaveja ja yksin tyhjänä paksusta lasista tehty tuoppi painoi julmetusti puhumattakaan sitten kun se oli täynnä olutta. Ja vaikken oluen ystävä olekaan, niin kyllähän tuota meni aika vaivattomasti viitisen litraa. Sen verran vei tunnelma mukanaan. Tein myös tuttavuutta paikallisen miesväestön kanssa, ja lähemmin etenkin erään Markuksen. Ja kuinka ollakaan, kun tuli iästä kyse, Markus oli vaivaiset 22 vuotta. Jos multa ois kysytty, niin veikkaus olisi ollut jotakuinkin 28 - 30 vuoden välimaastossa. Sakulla oli varsin kauniit siniset silmät (sinisimmät mitä olen kuunaan nähnyt) ja kiva hymykuoppa. Hänen kaverinsa oli jo suorastaan jumalaisen näköinen nuorimies, jossa silmä lepäsi, mutta lähempää tuttavuutta en uskaltanut edes yrittää tehdä. Lisäksi paikalla pyöri ihan George Clooneyn näköinen herra, joskin työn kovassa tuoksinassa. Silmäpeliä hän kyllä ehti aina välillä pelaamaan, mikä ei ollut lainkaan vastenmielistä. Itse alue oli ihan valtaisa. Meidän "telttaan" (siis ihan kunnon halli se oli) mahtui kevyet 10 000 juhlijaa ja näitä vastaavan kokoisia oli muutama muukin plus sit ne pienemmät, joihin mahtui ihan vaan muutama tuhat henkeä. Lisäksi alueella oli täysimittainen huvipuisto kaiken maailman vatkauslaitteineen. Mahassa velloi jo pelkkä katselu! Yrk!

Toinen päivä meni himmailessa Münchenin keskustassa. Ei muutamassa tunnissa nähnyt kuin ihan 1/100 siitä sitistä. Jo pelkästään tämän takia paikalle täytyy lähteä siis uudestaan ensi vuonna.

Tämän matkan perusteella tulinkin siihen tulokseen, ettei se Saksa nyt niin paska maa ole, vaikka joku kepinheittäjä niin joskus väittikin. Sitä paitsi, siellä oli ihan sikana hyvännäköisiä miehiä, niin nuoria kuin vähän varttuneempiakin. Siinäkin yksi hyvä syy mennä sinne uudestaan.