Niin se vaan taasen pukkaa viikonloppua. Päätin että pysyttelen kotosalla ja siivoilen paikkoja ja raivaan kamat kaappeihin. Tuon vieras/työhuoneen huono puoli on se, että sinne tulee sohvalle dumpattua kaikki pyykistä tulleet vaatteet ja työpöydälle paperisälää metrisin pinkoin. Funtsin josko olisi aika pistää taas se huone ortninkiin; vaatteet ja käsilaukkuvuori kaappeihin ja paperit käydä läpi ja heittää tarpeettomat roskiin. Toisen päivän voisin hissukseen siivoilla. Ei tekisi yhtään huonoa näyttää kämpälle millainen vekotin se imuri olikaan ja pyyhkäistä vähän pölyjäkin samalla. En oo - kuten tässä jo paljastuukin - mikään himosiivooja, ja jos ei oo vieraita tulossa, niin asumus on sikinsokin kaikki kamat levällään. Huvittavaa tässä on se, että inhoan epäjärjestystä hirveästi. Laiskuus vaan vie naisessa voiton. Sitten kun kilahtaa, niin puhdasta tulee. Pitäisi käydä taas noita vaatteitakin läpi ja pistää käyttämättömät jakoon. Yks kaapillinen on selkeesti sellaista riepua täynnä, mitä en ole vuoteen tarvinnut.

Eilen lämmittelin uunia pitkästä aikaa. Alku näytti hyvältä, mutta sitten kun pistin muutaman puunsälän palamaan, niin johan piti lyödä savut sisään. Kyllä suututti. En tajua miks kaikilla muilla se sama takka vetää helvetin hyvin savuttamatta, vaan ei sitten mulla. Kaikki mahdolliset neuvot oon kokeillut, mikään ei auta. Säästäisi vaan kivasti sähkökuluja, jos voisi tuota takkaa käyttää kunnolla, mutta kun se savuttaa ja tupruttaa nokihituja sisään, niin menee huonekalut  ja tapetit pilalle eikä tule sitten mieluusti lämmitettyä takkaakaan.

Duunihemmoa on tullut nähtyä tällä viikolla parikini kertaa. Kahdesti satuttiin samaan aikaan syömään ja se tuli meidän pöytään istumaan. Ja kummasti se löytää mut ruokalasta, vaikkei samaan pöytään satuttaisikaan, niin katseet kohtaa silti. Harmillisesti heidän puljunsa siirtyy meidän talosta toiselle puolelle kaupunkia, niin eipä sitten tarvii nähdä tätäkään vähää. Ja mistäpä minäkään tiedän missä olen ensi vuonna ite töissä. Tänään sattui hauskasti (?) ruokalassa, kun meidän pöydässä istui mun mahdollisesti uusi esimiesnainen, joka haastattelee mua lokakuun lopulla, ja pöydässä puhe siirtyi työpaikkahaastetteluihin ja mua selkeästi koutsattiin rivien välissä erään toisen päällikkövirkailijan taholta tähän tulevaan haastatteluun. Tilanne oli lievästi sanoen kiusallinen ja outo. Taffekin oli yhtä ihmeissään kuin minä.

Nenästä ratkesi verisuoni, lähdenpä sitä tässä kotiin tyrehdyttämään. Viikonloppuja tasapuolisesti!