Hengissä ollaan, vaikka jo kuudetta viikkoa lomailenkin. Kuudetta ja viimeistä. Maanantaina pitäisi kerätä jostain motivaatiota vetää luunsa töihin. Yrde.

Mistäs sitä aloittaisi päivityksen: reissailusta, lomasäästä, tapahtumista vai miesasioista? Okei, okei, lomasäästä, yleisön pyynnöstä :)

Sää on todellakin suosinut tänä kesänä meikälomailijaa. Olen aika papu. Loppuviikkoonkin on luvattu suoranaisia helteitä. Eli ei voi valittaa.

Reissullakin kävin. Tein perinteisen rengasmatkan Paraisille, Vantaalle ja Porvooseen. Paraisilla kävin kummilasta ja hänen vanhempiaan moikkaamassa ja Mariannen kans shoppailtiin oikein urakalla ja hänen miehensä osti meille aivan huikean ihanat mustat korkkarisandaalit. Paraisilta suuntasin auton nokan kohti Vantaata Serkkuni tykö ja taasen tuli harrastettua ostelukerhon pitoa mm. Ikeassa ja Luhta outletissa. Mukaan Luhdasta tarttui t-paita ja kahdet kengät jotakuinkin puoli-ilmaiseksi. Illalla saunottiin shoppailuhiet pois. Sitten huristin Porvooseen "kummi"pojan rippijuhliin. Voi että olikin poika kasvanut jo komeaksi nuoreksi mieheksi! Tunsin poijasta suurta ylpeyttä. Kun konfirmaatio ja juhlat olivat ohi ja poika lähtenyt isänsä luo lomailemaan, Ase, Mintsi ja minä paineltiin saunaan ja istuttiin siellä tuntisotalla ja uitiin jättipaljussa. Ilma oli lämmin, vettä satoi ja grillissä paistui maissintähkiä ja juttua riitti. Oli oikein mukavaa. Porvoosta hurautin sitten kotiin. Kaikki tämä ilman navigaattoria. Kun ei Expertin myyjät sitä mulle halunneet myydä, niin pärjään mie ilmankin. Pitäkööt tunkkinsa perkele.

Tapahtumia ei oikeastaan olekaan kuin muutama, Mamban konsertti, kesäteatterissa näytelmä "Pikku-Pietarin piha" ja paikallinen pieni rokkifestari. Kaikissa oli oikein lystiä, joskin rokkifestarin tunnelmaa latisti alkuillan jatkuvat sadekuurot, jotka onneksi loppuivat yhdeksän jälkeen. Ja terasseillakin on tullut käytyä pari-kolme kertaa. Ja tänään lähden taasen kesäteatteriin katsomaan Kätkäläisen jättipottia.

Rokkifestarilla vahvistui sekin asia, että Duunimiehellä todellakin on suhde sen naisen kanssa, jonka näin alkukesästä ruokalassa ja uumoilin, että heillä on jotain vispilänkauppaa. Että mie sitten osaankin aina olla NIIN oikeessa näissä asioissa. Duunimies oli vähän anteekspyytävän näköinen kun marssi vastaan uuden emännän pitäen häntä tiukassa käsikoukkuotteessa antaen ymmärtää, että "tää on sit MUN mies". Ja jollen ihan väärin nähnyt, niin mun kohdalla ote tiukkeni huomattavasti. Jepjep. Kyllä meni tuonkin takia vähän ilta pilluuksille. Olisin voinut potkia itteni tainnoksiin, kun en aikanaan tehnyt mitään ratkaisevaa asian suhteen. Mutta jos olen herran kanssa puhelinyhteyksissä, aioin kyllä ilmaista ja varsin selkeästi, että halukkuutta olisi ollut täälläkin päässä, rohkeus vain puuttui. Juu nevö nou mitä se saattaisi poikia >:)

Törmäsin viime perkkuna baarista poistuessani myös Mieheen. The Mieheen. Ja toimin niin kuten olin päättänytkin, eli moikkasin reippaasti ja iloisesti ja sehän poiki sen, että Mies jäi juttelemaan. Jos olisin tiennyt mitä se mulle kertoo, en ole varma olisinko halunnut jäädä kuulemaan. Sieltä tuli iskuja vyön alle oikein ropisemalla ja mie taistelin että sain ne hymyssä suin otettua vastaan ja vieläpä onnitella kaikista, vaikka sydän vuosi verta ja itku yritti tunkea väkisin ilmoille. Ja nyt on muuten tarina lopettava, kun ukkonen paukkaa juurikin kohdalla. Sii juu kotvasen päästä!

No niin jatketaanpa. Mies kertoi ostaneensa omakotitalon noin vuosi sitten ja että parin päivän päästä on heillä isot juhlat tulossa. On hänen 2 kk:n ikäisen TYTTÄRENSÄ ristiäiset!!!! Ja luonnollisestikin hän asuu avoliitossa, mutta ei ikinä (niinpäjustjoo) mene kihloihin eikä naimisiin. Nainen on kuulema yhtä vaikea tapaus kuin hän itsekin eli vakka löysi kantensa. Ja kaiken tämän henkeä salpaavan infon jälkeen Mies pitää tauon, vaihtaa painoa jalalta toiselle ja sanoo sitten: "Miun on vaikea lähteä jatkamaan". Minä tietysti kysymään, että mitäs sun nyt on vaikea jatkaa. Vastaus yllätti: "No tästä. Lähteä tästä sun luota jatkamaan kotiin." Siis!!!??? Sitten se selitti, että joka kerta kun hän mut näkee niin jumahtaa (laittoin kämmenensä sydämensä kohdalle). Että saan jotain liikahtamaan hänessä vielä kovasti. Vaikka hän onkin aina tiennyt, ettei meidän juttu koskaan olisi kantanut pitkälle eikä olisi onnistunut. Sitten Mies pyysi anteeksi kaikkia paskamaisia tekojaan. Ja kun tuli hyvästien aika ja minä olin ampaisemassa pyörällä matkaan, Mies otti mun hupparin naruista kiinni, veti lähelleen ja SUUTELI ja lähti sitten kävelemään!! Siinä taas hajotettiin yksi ihminen pieniksi palasiksi. Kyyneleet valuen poljin kotiin ja kertasin tapaamistamme uudestaan ja uudestaan. Ja taas tarina jatkuu seuraavassa numerossa. Se on moro!