Terveisiä Italiasta, Lago Maggioren rannalta Stresan kaupungista! Vähänkö oli hieno reissu! Paikka oli upea henkeäsalpaavine maisemineen, kauniine rakennuksineen ja ystävällisine ihmisineen. Puhumattakaan miten hyvää oli ruoka ja viinit. Aamupalalla join niin hyvää cappuccinoa, että meinasin purskahtaa itkuun silkasta mielihyvästä. Matkakaveri katteli kummissaan et mikä sulle tuli, kun nyyhkäisin ekan hörpyn jälkeen. Mamma mia! Kaupunki oli hirmuisen siisti, eikä ihme, joka paikassa oli roskiksia pilvin pimein. Vannoutuneesta Kreikka-fanista tuli myös Italia-fani. Päätin, että syksyllä menen kansalaisopistoon verestämään italian kielen taitoja ja aloitan opinnot uudestaan.

Lahden miehen kanssa on edelleen puhelinlinjat kuumina. Toissa iltana piti sitä vähän ojentaa, kun se kuvitteli, että meikäläinen luopuu periaatteistaan ja tekee kompromisseja. Sanoin etten eronnut sen takia, että luopuisin jälleen periaatteistani ja alkaisin jonkun ohjailtavaksi. On vaan sellaisia juttuja, että olen päättänyt, että nyt kun ne olen saanut mieleisekseni elämässäni, niin enää en kenenkään miehen takia niitä muuta. Ja ettei sitten mahdollisesti myöhemmin tule yllärinä, niin saatoin tämän asian näin hyvissä ajoin hänen tietoonsa. Oli vähän järkyttynyt. Voi voi. No, en oo joka asiassa niin tiukkis ja jäykkis, vain muutamassa :)

Kohta on vappukin ovella. Jonkun verran on tulossa porukoita kylään. Saa nähdä lähteekö joku ihan baariin asti. Ois kyl kiva.

Tänään on töiden jälkeen tiedossa aidan leikkuuta ja haravointia. Onneks hyvä ilma vielä jatkuu niin on ihan kiva puuhastella ulkona. Eilen pesin terassin, pation ja terassikalusteet. Kukkapenkit pitäis möyhiä ja kiskoa viime syksyiset kasvien raadot pois ja nurmikkokin pitäis lannoittaa. Tai ainakin kalkita ettei se sammaloituis. Pari päivää sitten ruuvasin etupuolelle seinään oven viereen ihanan rautaisen kukkatelineen. Nyt siihen ois tarkoitus haalia jotain orvokkeja ens alkuun, myöhemmin sit laitan jonkun riippuvan kukkasen.

Jaahas, pitänee jatkaa töitä. Arrivederci!