Kun minä laitan poolopuseron ja villaisen boleron, niin eikös perkele ilma lämpene sellaisille plussalukemille, että hiki lentää kun töitä paiskii! Eilen taas kylymi, kun oli virman pikeepaita päällä.
Tänään olin pitkästä aikaa johtokunnan kokouksessa sihteerinä. Se on kyllä sellainen homma, että jos ei säännöllisesti siinä ole, niin kyllä se vaan pistää mietityttämään mitä pitikään oikein tehdä ja miten. Mutta hyvin meni ja näyttivät olevan johtiksen jäsenetkin ihan ilahtuneita, kun olin taas pitkästä aikaa puikoissa. Olikin varmaan mun osalta viimeinen kerta olla johtokunnassa sihteerinä. Vuodenvaihteessa toimintamme muuttuu ja johtokunta lakkautetaan.
Aamulla kun läksin töihin ja painalsin ulko-oven kiinni, tajusin samantien, että avaimet ne muuten jäi sisälle! Hemmetti! Onneksi kahdella asukkaista on yleisavain. Toivottavasti ovat jompikumpi kotosalla kohtapuoleen.
Tänään voisi taas lähteä ulkoiluttamaan tuulipukua ja takapuoltaan. Alkaa tuo kävely taas kulkea parin päivän tuskaisan ja jäykähkön liikkumisen jälkeen. Toivottavasti ei rupee satamaan. Olen tehty näjetsen sokerista. :)
Duunihemmoa en ole sitten nähnyt pariin päivään.´No, eiköhän se jossain tule taas vastaan. Tämän päivän horoskooppi (piti käydä kattoo Huithapelin esimerkkiä seuraten) on mielenkiintoinen:
Et ole saanut eräältä ihmiseltä sitä mitä haluaisit. Hyödynnä viehätysvoimaasi, sillä nyt se voi tehota, vaikkei olisi aiemmin sitä tehnyt.
Kommentit