Ystäväni isä menehtyi tänä aamuna pitkään sairastettuaan. Otan osaa ystäväni menetykseen. Oman vanhemman poismeno on jo ajatuksena kauhea, mutta kuitenkin jossain vaiheessa edessä. Ystäväni vanhemmat korjattiin yläkerran ukon huostaan vähän turhan varhain. Hyvät muistot kuitenkin jäivät elämään. Itsekin olen vasta parin vuoden ajan tajunnut, etteivät minunkaan vanhempani ikuisesti elä ja vanhenevat koko ajan, vaikkei sitä naamasta huomaakaan. Puheeseen on alkanut tulla neuvoja miten toimia eri asioiden kanssa "sitten kun...", missä mikäkin paperi on "sitten kun...", millaiset hautajaiset on toiveissa "sitten kun...". Ei sellaista ole helppo kuunnella. Eikä kuolemaan voi mitenkään valmistautua, vaikka tietäisi sen lähellä olevan ja rakas täytyy hyvästellä ennenaikaisesti. Aina se on yhtä musertava ja lamauttava menetys.

Lähetän ystävälleni lämpimän halauksen ja toivon voimia jaksaa raskaan ajan yli.