Ruokalassa näin taas Duunimiehen pitkästä aikaa. Mutta pettymys olikin suuri, kun hän ei tullutkaan meidän pöytään. Lähtiessäni ruokalasta näin hänet istumassa nuoren ja nätin tytön kanssa tiivissä keskustelussa ja tyttö katseli silmät säteillen Duunimiestä ja mies hymyili tytölle. Mustasukkaisuuden sapeli survaistiin mun sydämeen. Helvetin helvetti! Ilmanko ei kelvannut meidän pöytä, kun oli parempaa tarjolla. Ihmettelen kyllä tätä voimakasta reaktiotani miestä kohtaan. Tai hänen takiaan. Miks minä aina tavoittelen (tai tässä tapauksessa vain haaveilen) vääriä miehiä?? Dämit!